Maakotka ja valkolehdokki kiikarissa
Ylipään kylän luonnon on tehnyt reheväksi jo se, että meri aikoinaan toi muinaisten saarten rannoille rehevyyttä ja vetäytyessään jätti mm. metsän kasvulle hyvän maaperän. Raahen laivanrakentaminen ovat näistä metsistä saaneet aikoinaan kovastikin purjevenevärkkiä. Samaten kutsui maaperän rehevyys uudisasukkaita peltojen viljelykseen. Myös riistamaat olivat hyvät laajoine metsineen.
Siksipä alueella on tänäänkin monta huomionarvoista luontokohdetta. Lähdeneva on kuuluisa tervalepistään ja monista kämmekkälajeistaan. Siellä pulppuaa syvältä kirkasvetinen lähde läpi vuoden. Harvinainen valkolehdokki kasvaa useassa paikassa mm. Yhteiselläkankaalla. Linnusto on myös monipuolista. Jopa maakotka nähdään usein liitelevän kylän yllä, ja metsonsoidinpaikat ovat monelle eränkävijälle tuttuja.
Kylällä ei ole omaa järveä, mutta lähteitä on paljon. Monet niistä sijaitsevat Latvalammenojan seutuvilla. Ehkä siinä syy myös siihen, että puron vesi on pysynyt hyvänä siinä asuvan alkuperäisen purotaimenkannan olemassaoloon. Latvalammenoja (Latvaoja) alkaa Latvalammesta Ojalanperällä, missä Yrjö Kokko tutki 1950- luvulla harvinaista joutsenpariskuntaa ja teki siitä kirjan. Sanotaankin että Kokko kirjallaan pelasti koko Suomen joutsenkannan.
Pattijoen ja Latvaojan varrella on monessa kohtaa lähes luonnontilaisia metsiköitä ja jokiuomaa. On kuohuvia koskia ja välillä leveneviä suvantoja. Pihjalakankaantien varrelta sillankorvasta lähtee kaunis polku, mutkittelevaa Pattijokea seuraillen. Polku päättyy vanhalle Hietalan autiotilalle, josta voi palata Hietalasta lähtevää tietä takaisin Pihlajakankaantielle.
Kylän metsissä korkeilla paikoilla on näkyvissä muutakin esihistoriallista asumusta kuin Kastellin Linnanrauniot. Tällaisia jätinkirkkoja löytyy Kehäkankaalta ja Liekokankaalta. Metsässä kulkija voi törmätä melkein jokaisella korkeammalla kankaalla nk. lapinraunoihin, jotka myös ovat esihistorialliselta ajalta.
Missä on Viinapolku ja Paskaräme?
Viinapolku on ikivanha oikopolku kahden suuren Ylipääläisen talon Kastellin ja Tuohinnon välillä. Teitäkin kulki, mutta jalkasten oli mukava oikaista metsän halki. Sitäkin kautta tuli noin kahden kilometrin matka. Maastokartassa vieläkin mainitaan nimi Viinapolunristeys, mutta muuten viime vuosina polku on hakkuiden ja soistumisen kautta väliin umpeutunut. Risteyksestä kulki polku silloin myös Liekokankaalle (jossa on pienemmät jätinkirkot), mutta kulku sinnekin on nyt vaikeutunut.
Viinapolku-nimitys juontuu kahden eläkeläisvaarin ystävyydestä ja paloviinan viihteestä. Nämä silloin nk. syytinkiläiset kävivät toistensa luona vanhoja muistelemassa ja vähän kohottamassa astiaa niille. Myöhemmin, kun viinanpolttoa kiristettiin, vain Kastellin talo sai luvan viinanpolttoon. Polku muuttui entistä tärkeämmäksi. Ja jos jalkaa joskus painoi matka, niin Viinapolunristeyksessä oli sopiva suuri kivi, jonka halkeamaan välillä piilotettiinkin viinalakkaria.
Polkuun liittyy romantiikkaakin, sillä kyllähän polkua toki muutkin käyttivät. Siellä polulla kohtasivat usein myös nuorikot, Tuohinnon Anna ja Kastellin Johan (Aarne Kastellin isovanhemmat), jotka sitten avioituivat ja suku kasvoi. Muitakin tarinoita liittyy viinapolkuun. Kerrotaan, että jopa itse jätinkirkon jättikin on sitä astellut ja pelotellut siinä kulkijoita.
Viinapolkureitin voi aloittaa Linnanraunion parkkipaikalta ja saapua sinne takaisin. Polku on merkattu keltaisin merkein luontoon. Viinapolkureitin kartta löytyy tästä. Rengasreitin osuus, joka kiertää Paskarämeen kautta Tuohintoon, kunnossapito on jätetty pois. Tuolla osuudella on ollut metsänhakkuita, jotka ovat hävittäneet osittain reitin. Alkuperäinen vanha osuus on kuitenkin käytössä eli suorin reitti Kastellin jätinkirkon luota Tuohintoon.
